Hei,
vihaan selittelyä enkä sitä nytkään aijo tehdä. Blogi on ollut unholassa jo hyvän aikaa, mutta hetkellisen inspiraation kourissa päätimme herättää tämän takaisin henkiin.
En aijo pahoitella blogitaukoamme, koska teemme tätä itseämme varten, vapaaehtoisesti ja omilla ehdoillamme. Kuitenkin pitkän harkinnan jälkeen päätin kertoa teille menneen puolen vuoden tapahtumista, jotka ovat vaikuttaneet meihin molempiin.
Kaksi viikkoa meidän Suomeen paluun jälkeen Jesper ja Henry olivat ystävineen Kustavissa viettämässä viikonloppua. Kaikki oli mennyt hyvin ja oli aika lähteä takaisin Tampereelle. Puoli yhdeksän aikaan Jesper soitti ja kertoi heidän olevan juuri lähdössä ja varmisti, että voi tulla meidän luokse punkkaamaan. Seuraavan puhelun sain 22.30 Tukholmasta Äidiltä. Äiti kertoi rauhallisella äänellä, että Jesper on ollu kolarissa ja hänet on viety Turun keskussairaalaan. En vielä tiennyt mitä tarkalleen oli käynyt ja miten pahasti, mutta päätin lähteä Turkuun heti. Matkalla Henry soitti ja kertoi olevansa kunnossa, murtunutta solisluuta ja aivotärähdystä lukuun ottamatta, mutta kukaan ei suostu kertomaan muiden autossa oleiden tilasta mitään. Henry kertoi, että Jesper oli istunut etupenkillä kuskin vieressä, ja kun ambulanssi oli tullut paikalle sekä Jesper, että kuski olivat tajuttomina.
Sairaalassa sain tietää, että Jesper oli joutunut teho-osastolle, ja tilanne oli vakava. Istuimme sairaalassa koko yön. Aamulla Henrika lähti viemään Henryä Hotelliin Turkuun, he eivät suostuneet lähtemään Tampereelle, vaikka valehtelin, että pärjään kyllä. Jesperille oli jouduttu tekemään Hätätrakeostomia. Hän ei siis hengittänyt enää itse vaan rintalastan yläpuolelle oli laitettava putki. Hänet leikattiin kaksi kertaa. Oikean jalan nilkka oli murtunut viidestä kohta ja reisiluu poikki. Lisäksi oli sisäistä verenvuotoa. Kun vihdoin pääsin katsomaan häntä rupesin ensimmäisen kerran itkemään, enkä enää pystynyt lopettamaan. Johtoja meni joka puolelle johtoja ja koneet piippasitvat kokoajan.
Jesper oli koomassa melkein kuukauden. Aina kun hengitys putkea yritettiin ottaa pois jokin meni pieleen, ja se oli laitettava takaisin. Autoa kuljettanut poika oli kuollut. Jesper heräsi koomasta 15.10.2012 Sairaalasta hän pääsi pois 18.11.2012. Muutin tuolloin Helsinkiin takaisin meidän vanhaan asuntoon. Kuntoutus kestää vuosia. Nilkan täydellinen palautuminen on epätodenäköistä, fysioterapiassa käytävä kolmesti viikossa.
Hirvi. Hirvi oli syynä tähän kaikkeen. Kuljettaja oli väistänyt ja auto oli törmännyt puuhun ja lentänyt ojaan kylki edellä. Jesperillä ei ollut turvavyötä, Henryllä oli.
Viola.
nyt kun munkin elämä on vihdoin normaalisoitunut oon päässy taas treenaan kunnolla. Laihduin noin kahdeksan kiloa tässä puolen vuoden aikana kun ei ruoka maistunut, ja kaikki mikä lähti oli siis lihasta. Mua oksettaa sellaset super laihat ja muodottomat vartalot, sellaisen omistin ennen itsekin. Sellaisen vartalon eteen ei tarvitse tehdä mitään, ei edes syödä! Lihavuuskin vaatii enemmän työtä. En halua kehonrakentajan vartaloa vaan kiinteän ja sopivan treenatun, ja pyöreän peppuni takaisin! Olen harrastanut kilpaurheilua n. 10 vuotta ja minulla on suhteellisen lihaksikkaat jalat ja käsivarret. Lisäksi olen 180cm pitkä, jos pääsisin lihomaan vähänki olisin jättiläinen.
Kuntosalilla käyn 3-5 kertaa viikossa. Yleensä poljen kuntopyörää 20 minuuttia jonka jälkeen juoksen 20 minuuttia mahdollisimman kovaa. Sen jälkeen siirryn salin puolelle jossa vietän noin tunnin ja sitten suihkun kautta kotiin. Käyn salilla jossa on mahdollisuus osallistua ryhmäliikuntatunneille, en kuitenkaan koskaan olen oppinut pitämään niistä. Ainoa jossa epäsäännöllisesti käyn on kahvakuula. Tosin senkin tunnin taso on huomattavasti laskenut. Muutenkin olen lopen kyllästynyt saliin jossa käyn. Heillä on 3 pistettä Tampereella, joista ainoastaan yhdessä on kunnolliset parkkipaikat. Lisäksi sielä pyörii teinejä jotka tulevat salille sotameikit naamassa ja lisäkkeet hiuksissa juoruamaan viime viikonlopun tapahtumista senssissä. Kuten Henrikan viime postauksesta saattoi päätellä pt suhde ja kaikki muutkin suhteet mitä meillä oli Pasiin ovat katkenneet ja uusi pt onkin molemmilla hakusessa! Treenaaminen ilman pt:tä on toki vapaampaa, mutta itse olen huomannut, että nykyisin salilla käynti saattaa jäädä helpommin väliin, kun ei ole sovittua tapaamista paikan päällä. 
En oo mikään suurin ystävänpäivän fani mut tänä vuonna tein poikkeuksen sääntöön ja suostuin lähtemään treffeille. Kaikki ystäväni olivat jonkun kanssa 
Saatoin nauraa yksinäni ääneen tilanteelle missä HPK:n maali vietiin pois kentältä. :D Katsomot olivat ikävän tyhjät, vaikka kuulemma oli ollut tarjous jolla sai kaksi lippua yhden hinnalla. Ikävää sinänsä, että ihmiset eivät enää jaksa vaivautua hallille. Toisaalta kuka haluaa tulla katsomaan joukkuetta joka häviää suuremmalla todenäköisyydellä kuin voittaa?
Ilves hävisi siis 1-4 ja hieman mietin, onko mieli nyt maassa ja treffeistä ei tule mitään, mutta onneksi olin väärässä. Pelin jälkeen kävimme syömässä ja sain kukkia. En ole mikään kukkaihminen sillä saan ne aina yhdessä yössä kuolemaan, mutta tottakai se aina mieltä lämmittää kun toinen on minua ajatellen ne ostanut. Meillä oli ihanaa yhdessä ja suhteemme alkaa olla siinä tilassa, missä yleensä minä olen livistänyt ja kertonut että en ole vielä valmis sitoutumaan ja asettumaan aloilleen. Tällä kertaa päässäni pyörii kuitenkin hyvin erilaiset asiat kuin ennen. Ehkä haluankin poikaystävän? Ehkä haluan kertoa päiväni tapahtumista, ja nukahtaa saman miehen viereen joka ilta?
