Ikävä

Viime päivät ovat olleet raskaita: tiistaina ystävämme menehtyi ja tänä aamuna vaarini joutui sairaalaan.

Vaari on jo pidemmän aikaa ollut hyvin sairas, mutta yllättäen hänen tilansa heikkeni. Kuullessani tiedon vaarin tilasta päätin lintsata luennot ja ajelin mummulaan. Mummu oli niin onneton, että teki pahaa katsella. Odottelimme Henryä ja lähdimme yhdessä Tays:iin moikkaamaan vaaria. Vaikkka sairaus on vakava, hän oli iloinen oma itsensä. Sairaalasta lähdimme takaisin mummulaan ja vietin siellä loppupäivän. Mummun kanssa on niin ihana viettää aikaa eikä ikäeromme ole este villeille jutuille. 

Mummun seura kohotti mielentilaa, mutta olen silti täysin surun murtama eikä elämällä tunnu olevan tarkoitusta. Kärsin myös kovasta koti-ikävästä. Käsite koti on minulle hieman epämääräinen, koska mamma ja pappa asuvat Helsingissä, isin sukulaiset Tukholmassa ja minä, Henkka sekä suurin osa äitin sukulaisista täällä Tampereella. Tällä hetkellä koti-ikäväni = ikävä äitiä. Onneksi mamma ja pappa on tulossa huomenna tänne!

Mielestäni pahaan olo ei saa jäädä vellomaan vaan asioille pitää tehdä jotain. Jotain sellaista, mikä tekee sinut onnelliseksi. Niinpä bookkasin 10 minuuttia sitten matkan Osloon. Lähtö on ensi viikon perjantaina. Ruotsalainen frendini on juuri muuttanut sinne ja pääsen heti hänen luokseen kyläilemään. Olemme tunteneet toisemme lapsuudesta lähtien ja meillä synkkaa ihan loistavasti. Muutama vuosi sitten sovimme, että olemme toistemme varavaihtoehdot. Aika ja paikka ei ole koskaan ollut meille suotuisa muuten varmaan oltaisiinkin jo erottomattomat. Nyt hän vielä kehtasi muuttaa Osloon kauemmaksi minusta! Pitää kuitenkin toivoa, että lähitulevaisuudessa asuisimme edes samassa maassa. Olen siis lähdössä viikon lomalleni yksin, koska aion viettää laatuaikaa tulevan aviomieheni kanssa. Vähän kuin harjoittelisi tulevaa honeymoonia. 

Lemppari kotitossut

Puss och Kram Henrika